Suuria pool-turnauksia

Pool on hyvin suosittu laji ja sen tiimoilta järjestetään paljon merkittäviä kilpailutapahtumia eri puolilla maailmaa. Yksi merkittävimmistä tapahtumista on Amerikan Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä pelattava 9-pallon Masconi Cup, jossa kuusihenkiset joukkueet, sekä miehet että naiset voivat osallistua, pelaavat toisiaan vastaa tavallisesti nelinpelissä ja kaksinpelissä. Tätä turnausta on järjestetty vuodesta 1994 ja Eurooppa on voittanut kahdeksan kertaa, kun vuoden 2014 turnausta juuri pelataan tämän kirjoittamisen aikoihin eikä vuoden voittaja siis vielä ole selvillä.Asiantuntijat kyllä veikkaavat, että Eurooppa tulee pärjäämään hyvin jälleen, kuten myös vuonna 2013, jolloin voitimme Amerikan aivan murskaavasti erin 11 – 2. Muiden muassa Betsafe on vedonlyöntiin erikoistunut online-peliyhtiö, jonka asiantuntijat jatkuvasti arvioivat eri kilpaurheiluun liittyviä tapahtumia ja niiden osallistujia ja heidän kertoimistaankin voi arvella Euroopan olevan niskan päällä, kun voittajaehdokasta etsitään.Euroopalla on tänä vuonna erittäin kokenut joukkue ja siinä pelaavat muun muassa Nick Ekonomopoulos, Darren Appleton ja Niels Feijen. Myös Amerikan joukkue on hyvin vahva, sillä sitä edustavat sellaiset huippunimet kuin Shane van Boening, John Smidth ja Corey Deuel.Eri pool-peleissä pelataan myös Euroopan tour -turnauksia sekä World Tour -turnauksia sekä tietysti kansallisia mestaruusotteluita. Esimerkkinä näistä mainitsen US Open 9-ball Championship -turnauksen, joka on arvostettu ja merkittävä turnaus, johon osallistuu kaikki 9-pallon pelaajat maailman huipulta. Turnausta on järjestetty vuodesta 1976 lähtien ja kaksi kertaa sen on voittanut suomalainen Mika Immonen, vuosina 2008 ja 2009. Kolmena viime vuonna turnauksen on voittanut amerikkalainen Shane van Boening, ja amerikkalaiset ovat muutenkin loistaneet tässä turnauksessa: heillä on voitosta miesten peleissä peräti 31, kun muut ovat voittaneet mestaruuden vain 8 kertaa. Immonen on Appletonin ohella ainoa Amerikan ulkopuolinen pelaaja, joka on onnistunut voittamaan US Openin kahdesti.Tasapuolisuuden nimissä mainitsen The Straight Pool Championship -turnauksen eli 14.1:n maailmanmestaruuskilpailun, joka on vuodesta 2006 järjestetty New Brunswickissa, New Jerseyssä. Mika Immonen on menestynyt hyvin myös tässä turnauksessa, mutta merkille pantavaa on, että 14.1 on erityisesti saksalaisten suosiossa ja he ovatkin voittaneet yhdeksästä turnauksesta peräti viisi.